perjantai 23. syyskuuta 2016

Laiskottelun jälkeen rakennushommiin

Nyt täytyy komentaa palvelusväkeä hommiin... Laiskottelevat mokomat eikä sauna valmistu ikinä!
Eli työt jatkui ikkunoiden ja lattiavasojen asennuksella.
Kararimat ja -lankut paikoilleen ja sen jälkeen ikkunat asennetaan asennuspaloja käyttäen vaateriin. Karariman ja lankun väliin asennetaan villakaista.

Sitten vaan ikkuna paikoilleen, meillä oli käytössä imukupit joiden avulla tuollaisen kiinteät isommat ikkuna on helpompi asentaa... joskin emäntä irvisteli painavien ikkunoiden kanssa.

Saunaan tulee eristämätön puulattia, joka toimii kesäsaunassa vallan mainiosti. Pesuvedet johdetaan kourua pitkin saunapalloon josta ilmeytys maastoon.

Lattialankut kiinnitetään hirteen niin että jää rako josta ilma pääsee kiertämään.


Tässä vesikouru asennettuna ja kaatokin sattui onnistumaan eli vesi valuu oikeaan suuntaan.

Sitten vaan naputeltiin lattialaudat paikoilleen ja lakattiin lattia kolmeen kertaan, eli pitäisi kestää veden lotraus.

Sitten alkoikin yläpohjan villoitus ja panelointi:

Alumiinipaperi asennettu, tiivistetty sauman teipillä ja panelin tulevat rimat asennettu.

Ja sitten vaan panelia pintaan.

Liian innoissaan ei saa paneloida vaan hormin palovillotus tulee tarkistaa vastaavan työnjohtajan toimesta eli soitto hälle tarkistuskäynnille. 


Lattiat ja sisäkatot siis tehty, enää puuttuvat vuorilaudat ikkunoihin, kiukaan asennus ja lauteet ja niin ovi... mutta sanovat että suutarin lapsella ei ole kenkiä... mitä lie tarkoittaa?

Kuviteltuilta lauteilta näkymää

Ei syyskuun illat hassumpia ole








torstai 4. elokuuta 2016

Hommat jatkuu pienen tauon jälkeen

Rakennushommia jatketaan pienen hiljaiselon jälkeen... Vesisade on hiukan hankaloittanut hommia ja olihan tuossa yhdet häätkin, joihin minua ei otettu mukaan mutta palvelusväellä tuntui lystiä olleen.

Saunaan pääsee kuulemma oviaukostakin :)

Työt siis jatkuvat kattovasojen ja otsalautojen asennuksella, oma hommansa oli siinäkin. Ehkä hitain vaihe koko hommassa tähän mennessä.



Otsalaudat pintakäsiteltiin maissa ja asennuksessa käytettiin myös lapsityövoimaa.

Raakapontin asennukseen saatiin ihan vapaaehtoisia talkoolaisia -siis ei tarvinnut kuin kerran pyytää. Raakapontitkin pintakäsiteltiin ennen asennusta, joten ikävää niskat nyrjäyttävää ja hartiat puuduttavaa maalaussessiota ei nyt sitten tule lainkaan.




Ja siitähän tuli tosi hyvännäköinen vaikka itse sanonkin


Kun alushuopa oli saatu raakapontin päälle, voitiin taasen huokaista, sillä nyt ei rakennuksella ole mitään hätää vaikka kelit vaihtelisikin. Katteeksi tulee konesaumapelti, jonka sitten asentaa ammattilaiset... Siitä sitten myöhemmin lisää.
Hirret käsiteltiin värittömällä suojalla heti kasauksen jälkeen ulkopinnoiltaan. Ja nyt oli edessä varsinaisen värin valinta ja dadaa valitsin mustan koska se pukee minuakin niin hyvin.

Myönnetään että kuultiin myös hämmentyneitä lausahduksia "ai mustaksi meinasitte värjätä"
 

Valtti Color "Piki"

Koska ei haluta synkistellä valittiin sisäseinään väriksi - noh musta... ja vähän kimalletta myös


Tikkurilan Supi Artic saunasuoja sävynä Kemi, lapsityövoimalla seiniin

Tästä sitä sitten katsellaan ulos kun lauteilla istutaan, joo pari oksaa pitää tuosta pihlajasta karsia.
Kun maalaushommat saatiin tehtyä, sipastiin kuistilaudat paikoilleen ja jatketaan hommia ikkunoiden asennuksella.

Valvojan on oltava tarkkana kokoajan jottei palvelusväki tee pielavetisiä...

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Hirsikehikko saapuu



Ranskassa pelattiin jalkapalloa ja Suomessa satoi vettä toden teolla, rakennushommat oli seisokissa vaikka täytöt oli tehty ja perustukset odottivat kehikkoa. Vihdoin sateet väistyivät ja kelit sallivat kehikon tuonnin tontille.
Hirret tehtaalta kyytiin ja menoksi!
Kiitos viikon rankkasateiden autolla ei voinut ajaa pihan läpi perustusten viereen, mutta ihan mukavasti ne tuon nupin yli tuohon pihaan saatiin, kantomatka otettiin nyt kuntoilun kannalta.
Tässä pällistelen käskystä hirsinipun päällä, vaikka olisi parempaakin tekemistä...
Lauantaina alettiin sitten perheen voimin kasaamaan kehikkoa, mokomassa pikkusaunassa olikin hirsiä yllättävän paljon. Koska hirret eivät nipuissa ole numerojärjestyksessä, ensin järjesteltiin niitä seinälinjoittain. Kasaus aloitetaan tietenkin puolikashirsillä ja kun pari ensimmäistä varvia oli paikoillaan tarkistettiin ristimitta -- se kannattaa aika ajoin muuten tarkistaa kehikon noustessakin.
Hirsien päistä löytyy laput joiden avulla oikea hirsi löytyi näppärästi.





Ristimitan tarkistus!
Kun oltiin päästy puoleen väliin kehikon kasauksessa alkoi sataa ja homma laitettiin seis. Peiteltiin vielä pinossa olevat hirret, mutta kehikko jätettiin ilman suojaa, sillä sen mikä kesä kastelee sen se myös kuivaa tuumasi emäntä! Hirsien peittäminen kuulemma tässä vaiheessa on turhaa, vaikka tietenkin saumavillojen kastumista tulee välttää.
Tähän vaiheeseen jätettiin kehikon kasaus ja lähdettiin sateenpitoon kotia. Nuo kuistin vasat laitettiin vielä sateessa, kun tiedossa oli että helpottaa seuraavan päivän pilarien asennusta.

Sunnuntaina aamu valkeni aurinkoisena ja painuttiin mökille hommiin. Käytiin lainaamassa alumiinitelineet mukavalta hepulta, ajeltiin ensin siis ympäri kyliä peräkärryn kanssa. Minä takakontissa katselin maisemia ja odottelin kärsivällisesti...
Ihmisillä on tapana jäädä suustaan kiinni ja sekös minua harmittaa.
Homma on nyt isollaan ainakin telineiden osalta...

Saumanauhan niittaaja vähän villiintyi välillä...
Kehikko saatiin tasavarviin, ja kuistin ylitystä varten asennettiin pilarit paikoilleen.
Pilariin porattiin reikä säätöjalkaa varten.

Kuinka ollakkaan kehikko saatiin kasaan hyvän sään aikana. Seuraavaksi vuorossa on katon teko. Kattovasat ja raakapontti maalataan ennen asennusta, palataan katon tekoon kun homma etenee.

Näin minun kannaltani rakentaminen on aika tylsää. Olen kulkenut rikkinäinen frisbee suussani  ja toivonut että joku heittelisi sitä minulle, mutta kaikki vain komentavat minut pois jaloista. Kauankohan tätä kestää?

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Anturoiden valut ja pilareiden muuraus alkoi sitten juhannusaattona, jolloin normaalit ihmiset ja koirat rentoutuvat rannoilla ja nauttivat elämästään.

Ja niinhän siinä kävi että kuivabetoni loppui kesken... juhannusaattona klo 11.47. Soitto paikalliseen Rautiaan ja tiedustelu että monelta laitatte liikkeen kiinni, noh kello 12... Mutta koska täällä kylällä osata palvella asiakasta, lupasivat hövelisti odotella että isäntä singahtaa hakemaan muutaman säkin lisää.
Sillä välin minä rentouduin tutkailemalla vesistöä, josko siellä vesilintuja olisi... oli lokki horisontissa.

Tämmöiset rakennusprojektit, pienetkin sellaiset joissa tulisija, tarvitsevat muuten vastaavan työnjohtajan. Vaikka sitä luulee itse osavaansa kaiken, kannattaa kuitenkin käyttää vastaavan työnjohtajan ammattitaitoa hyväkseen. Ennen muinoon kuulemma vastaavan sai naapurin isännästä ihan kossupullolla, mutta nyt onneksi on siirrytty oikeaan valuuttaan ja alan ammattilaisiin. 


Juhannusaaton kääntyessä iltapäivän puolelle anturat oli valettu ja palvelusväki keskittyi Hiekkoin uusien perunoiden, paahtosuolan ja sillikaviaarin syöntiin... minä sain nappuloita veden kera.


Juhannuspäivänä sitten muurattiin harkot ja se oli siinä... Pientä viimeistelyä vielä ja sitten soitto taitavalle kaivurimiehelle, josko joutaisi täytöt tekemään... (ei me juhannuspäivänä kuitenkaan kaivurimiehelle soitettu, vasta pyhänä otettiin asia esille Mikkelin kansainvälisillä markkinoilla kun sattumalta mieheen törmättiin)

Ja minä taasen rentouduin nyt noutohommissa:


Seuraavana onkin sitten hirsikehikon pystytys ohjelmassa kun taas jalkapallon katselulta ennätetään.
Kehikkokaupoista sovittiin Puula Hirsitalo Oy:n Leenan kanssa jo aikaisemmin juhannusviikolla.


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kaivuuhommat vauhtiin

Nyt tuli kiire! Kaivinkone ilmestyikin paikalle jo seuraavana päivänä ja kateellisena totean, että teki kyllä parempaa jälkeä kuin mihin olisin itse pystynyt -- kyllä kannattaa käyttää ammattilaista! Kaivinkone poisti pintamaan ja tasoitti tilalle murskepatjan, jonka päälle palvelusväki meinaa väsätä perustukset.





Sitten pitikin mennä vauhdilla hankkimaan saunaan sopiva jätevesijärjestelmä. Koska saunaan tulee kantovesi, niin saunakaivo riittää. Asiantuntevaa apua saatiin Rotomonin pojilta www.rotomon.fi

Ensi ihailin isoja pönttöjä, mutta asiantunteva Petteri suositteli kuitenkin pienempää mallia. Paiskattiin sitten tassua kauppojen kunniaksi!


Seuraava vaihe on sitten pilariperustusten teko, siihen ryhtyvät kun jalkapallon katsomiselta ennättävät!