torstai 1. maaliskuuta 2018

Valmista tuli kuitenkin





Varmaan luulitte että jäi urakka niiltä kesken, noh ei jäänyt, Narunjatke vaan oli niin laiska kirjottamaan mitään. Sanoin sille että nyt pistät tämän pakettiin etteivät luule että rahat loppu ja urakka jäi kesken.
Saunaa viimeisteltiin keväällä ja lopputarkastus pidettiin kesäkuussa 2017.



Tekivät tuohon kuistille tuommosen näkösuojan jotta ujoimmatkin saavat vaatteensa riisuttua saunaan mennessään.

Saunan lauteilta näkyy joka suuntaan.


Harvian kiuas on ainakin toistaiseksi osottaunut hyväksi valinnaksi.

Kun sauna saatiin valmiiksi alkoi armoton terassi juhannukseksi -projekti:

Tässä ovat saaneet naapurin isännän kanssa vasat paikoilleen, kiitosta vaan Joni, ois voinu jäähä vaiheeseen ilman ammattimiehen apua.

Itte narunjatkeet sitten laittoin laudat paikalleen.

Saivat lainaan tämmösen vehkeen ja sillä homma sujui paremmin kuin siellä Strömsössä.

Tässä terassilla on mukava istuskella ja katsella järvelle.

Tuossa ne sitten rentoutuu jos aurinko sattuu paistamaan, ja sehän ei viime kesänä paljoakaan paistanut.
 Niin terassi valmistui juhannukseksi, mutta sitten lähtivät kuitenkin Rantasalmelle juhannuksen viettoon. Joskus on niin vaikea ymmärtää narunjatkeiden ajatuksen juoksua.

Erityismaininta täytyy antaa tuolle saunan ovelle: valmistaja Virepuu Oy. Se oli vähän semmoinen kokeilu jotta laitetaan ledivalot tuohon oven lasiin. Ja mikä ettei siitä tuli hyvä, ei ole joka koiralla moista ovea!



Eli sauna valmistui ja omistajat ovat tyytyväisiä, löylyt on kuulemma hyvät, semmoiset kosteat.
Nyt sitten kuulemma puuttuu enää laituri ja sitä sitten ensi kesänä kuulemma tehdään, ei nämä mökkiäisen hommat koskaan lopu, kuulemma.

Sen verran kehun vielä itseäni että elokuussa se sitten tapahtui:

Minä ja ensimmäinen noutoni, olen kuulemma tässä ylpeän näköinen, mutta syystäkin.



Ensi kesänä aion nauttia kesästä ja ihailla Puulan maisemia ja varmasti uin ja loikkaan siltä laiturilta veteen. Tänään oli kuulemma pakkasta -27 astetta, mutta kesää kohti mennään hyvät ystävät.
Rakentamisen osalta tämä blogi on tässä, mutta saatan tänne omiani vielä kirjoitella.


-Kaapo





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti